Seulonnat
Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa seulontoja koskevasta lainsäädännöstä.
Seulonta on tiettyyn väestöryhmään kohdistuva tutkimus, jolla pyritään löytämään oireettomat henkilöt, jotka sairastavat seulottavaa tautia. Seulonnan tavoitteena on parantaa ennustetta ja aloittaa hoito mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin pystytään vähentämään kuolleisuutta.
Kuntien vastuulla on järjestää seulonnat asukkailleen. Sen on myös jaettava riittävästi tietoa seulonnan sisällöstä ja vaikutuksista.
Valtakunnallisen seulontaohjelman mukaisesti kunnan pitää järjestää
- naisten rintasyöpäseulonta
- kohdun kaulaosan syövän seulonta ja
- raskauden aikaiset seulonnat: varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus, sikiön kromosomi- ja rakennepoikkeavuuksien seulonta.
Kunta voi toteuttaa seulonnat itse tai ostaa ne yksityiseltä tai yleishyödylliseltä palvelun tarjoajalta. Kunta voi järjestää valtakunnallisen seulontaohjelman lisäksi myös ohjelmaa täydentäviä seulontoja tietyn taudin tai sen esiasteen toteamiseksi tai taudinaiheuttajan löytämiseksi.
Kunnan on seurattava ja arvioitava seulontaprosessin laatua ja seulontatestien luotettavuutta säännöllisesti. Lisäksi jokaisessa kunnassa on oltava kustakin seulonnasta vastaava henkilö.
Kunnan asukkaalla oikeus seulontapalveluihin
Kunnan asukkaalla on oikeus saada seulontapalveluja. Niihin osallistuminen on vapaaehtoista ja ilmaista.
Seulontoihin kutsutaan seuraavasti:
Rintasyöpäseulonta
- 20 - 26 kuukauden välein
- 50 - 69 -vuotiaat naiset
- kuitenkin vain vuonna 1947 tai sen jälkeen syntyneet
Kohdun kaulaosan syövän seulonta
- viiden vuoden välein
- 30 - 60 -vuotiaat naiset
- Tietoa kohdun kaulaosan syövän seulonnasta yleisölle
- Tietoa kohdun kaulaosan syövän seulonnasta ammattilaisille
Raskaana oleville tarjottavat seulonnat
- raskauden eri vaiheissa
- varhaisraskauden yleinen ultraäänitutkimus, varhaisraskauden yhdistelmäseulonta, keskiraskauden seerumiseulonta ja rakenneultraäänitutkimus
STM:n keskeiset säädökset, suositukset ja ohjeet seulontoihin
Seulontaohjelmien arviointikriteerit sekä raskaudenaikaisen seulontaohjelman toteuttamisen vaihtoehdot
Suositukset sikiön poikkeavuuksien seulonnasta
Säteilylle altistavan seulonnan toimeenpanoa varten on aina laadittava seulontaohjelma, joka on esitettävä STUK:n tarkastettavaksi ennen seulonnan aloittamista.
Suomessa on kattavat seulonnat
Suomessa seulontojen kattavuus on hyvä verrattuna muihin OECD-maihin. Tämä selviää OECD:n Health at a glance 2011-raportista.
Vuonna 2009 suomalaisista 50 - 69-vuotiaista naisista 84 prosenttia osallistui rintasyöpien seulontaan, kun OECD-maiden keskiarvo oli 62 prosenttia. Kohdunkaulansyövän seulontaan 20 -69-vuotiaista naisista osallistui 70 prosenttia ja OECD-maissa keskimäärin 61 prosenttia.
Lisätietoa
Suomen Syöpärekisterin Joukkotarkastusrekisteri-osastolla suunnitellaan ja arvioidaan suomalaisia syöpäseulontaohjelmia.
Valittaminen
Sosiaali- ja terveysministeriö ei käsittele muistutuksia, kanteluja tai valituksia.
Jos et ole tyytyväinen saamaasi palveluun, hoitoon taikohteluun, voit
- tehdä muistutuksen seulontoja tekevän toimintayksikön johtajalle. Ennen muistutuksen tekemistä kannattaa kuitenkin yrittää selvittää asia sinua hoitaneiden henkilöiden kanssa.
- tehdä kantelun valvovalle viranomaiselle: ensisijaisesti oman alueesi aluehallintovirastoon tai Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon (Valvira).
Jos koet tulleesi väärin kohdelluksi tai kaipaat neuvoja oikeuksistasi, voit olla yhteydessä asianomaisen terveydenhuollon toimintayksikön tai oman kuntasi tai kuntayhtymäsi potilasasiamieheen.
Potilasvahingosta voi hakea korvausta Potilasvakuutuskeskuksesta.
Lisätietoja
Tuija Kumpulainen, lääkintöneuvos
STM, Sosiaali- ja terveyspalveluosasto, Terveyspalveluryhmä Puhelin:0295163280 vs99Tglox1jZzgfNuiYv7CJT6aravnyhczhx99Tglox1jZnwvhg:bgyvnz