FI SV EN

Historiaa

Suuriruhtinaskunnasta hyvinvointiyhteiskuntaan

Seinälle oleva metallinen kyltti, jossa lukee Sosiaali- ja terveysministeriö, Social och HälsovårdsministerietSosiaali- ja terveysministeriön historia on hiukan pidempi kuin itsenäisen Suomen historia.

Asetus senaatin uudelleenjärjestelystä annettiin 8.11.1917, ja päivää voidaan pitää sosiaalihallinnon syntymäpäivänä Suomessa. Sosiaaliasiain esittely erotettiin senaatissa kauppa- ja teollisuustoimikunnasta sosiaalitoimituskuntaan, jonka toimialaan kuuluivat muun muassa työväenasiat, köyhäinhoito, sosiaalivakuutus ja raittiuden edistäminen. Työväenasiat sisälsivät esimerkiksi työväen suojelun, työnvälityksen ja työttömyyden, työriidat sekä työväen asuntokysymyksen.

Sosiaalitoimituskunnan alaisuuteen perustettiin myös sosiaalihallitus, jolle kuuluivat lähinnä toimeenpanoon liittyvät tehtävät.

Sosiaalitoimituskunnan nimi muutettiin 1918 sosiaaliministeriöksi, ja vuonna 1922 sosiaalihallinto keskitettiin yhdistämällä sosiaaliministeriö ja sosiaalihallitus.

Ministeriössä oli yhdistymisen jälkeen muun muassa raittiusosasto, työasiaintoimisto, köyhäinhoitotoimisto, vakuutustoimisto ja lastensuojelutoimisto.

Eroon kurjuudesta

Aluksi sosiaaliministeriön toiminta keskittyi kurjuudentorjumiseen. Köyhien, irtolaisten ja alkoholistien huolto, lastensuojelu ja raittiuden edistäminen olivat ministeriön arkipäivää. Suomeen yritettiin 1920- ja 1930-luvuilla kehittää myös sosiaalivakuutusjärjestelmää, jonka suunnittelu oli alkanut niinkin varhain kuin vuonna 1888.

Vanhuus-, työkyvyttömyys- tai sairausvakuutuksen kehittäminen oli ajan ilmapiirissä hyvin vaikeaa. Sosiaalivakuutuksen jälkeenjääneisyys tiedostettiin myös kansainvälisessä vertailussa, mutta silti työväen tapaturmavakuutus oli pitkään ainoa sosiaalivakuutuksen muoto Suomessa. Vasta vuonna 1937 hyväksyttiin kansaneläkelaki, joka tarjosi vakuutetuille eläketurvan vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalle.

Kohti hyvinvointiyhteiskuntaa

Sotien jälkeinen pitkä talouskasvun ja jälleenrakentamisen aika loi hyvät edellytykset hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiselle.

Aluksi ministeriön toimenkuvaan kuului erityisesti sodassa kärsineiden ja vammautuneiden auttaminen. 1940-luvulla toteutettiin joitakin merkittäviä perhepoliittisia uudistuksia, kuten lapsilisät ja kodinperustamislainat, sekä kehitettiin äitiysavustusta ja neuvolaverkostoa.

1950-luvulla alkoi varsinainen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. Köyhäinhoidosta siirryttiin huoltoapuun vuoden 1956 huoltoapulain myötä. Saman vuoden kansaneläkelain uudistus ja työeläkelain kehittäminen 1960-luvulla toivat koko ammatissa toimivan väestön sosiaaliturvan piiriin. Myös muuta sosiaalivakuutusjärjestelmää kehitettiin ja uudistettiin aktiivisesti.

Terveydenhuoltoa uudistettiin asteittain 1950-1970-luvuilla muun muassa rakentamalla sairaalaverkostoa, kehittämällä kansanterveystyötä ja työterveyshuoltoa sekä laajentamalla lääkärikoulutusta. Tärkeä edistysaskel oli vuoden 1964 sairasvakuutuslaki, jonka mukaan kansalaisille ryhdyttiin maksamaan muun muassa päivä- ja äitiysrahaa korvaukseksi ansionmenetyksistä sekä korvausta lääkemenoista ja lääkärien palkkioista.

Suurten uudistusten aika

Vuonna 1968 terveydenhuolto siirtyi ministeriön hoidettavaksi, ja ministeriön nimi vaihtui sosiaali- ja terveysministeriöksi. Samana vuonna perustettiin uudelleen 1920-luvulla lakkautettu sosiaalihallitus.

1960- ja 1970-luvuilla suuria kysymyksiä sosiaalivakuutuksen lisäksi olivat esimerkiksi lasten päivähoidon järjestäminen, kansanterveystyö, alkoholi- ja tupakkapolitiikka sekä erityisryhmien etuuksien kehittäminen. Veteraanietuudet tulivat ajankohtaiseksi sotasukupolvien ikääntyessä.

1980-luvun talouskasvun vuodet mahdollistivat useiden sosiaaliturvaetuuksien kehittämisen edelleen. Tuolloin uudistettiin muun muassa kansaneläkejärjestelmä, sairausvakuutuslaki, sosiaalietuuksien verotus, työttömyysturva, kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelu ja valtionosuusjärjestelmä sekä kehitettiin perhepolitiikkaa, vammaisten henkilöiden palveluja ja toimeentulotukea. Mittavista kehittämishankkeista huolimatta sosiaalimenojen suhde bruttokansantuotteeseen pysyi vakaasti 25 prosentin tasolla.

Sosiaaliturva tukena lamassa

1990-luvun alussa talouskasvu pysähtyi ja työttömyys lisääntyi nopeasti. Julkisen sektorin menojen noustessa ja verotulojen supistuessa julkinen talous ajautui rahoituskriisiin ja valtionvelka kasvoi huomattavasti.

Sosiaaliturvan ansiota oli, että yhteiskunnan eheys ja kansalaisten kohtuullinen toimeentulo voitiin turvata laman ja joukkotyöttömyyden puristuksessa. Vaikka huomattava osa julkisten menojen säästöistä kohdistui sosiaali- ja terveyssektorille, sosiaaliturvan perusrakenteet säilyivät. Samalla säästöt muuttivat sosiaaliturvaa entistä kannustavammaksi ja terveydenhuollontoimintaa tehostettiin tuntuvasti.

Talouden käännyttyä vahvaan kasvuun 1990-luvun puolivälissä sosiaaliturvan kehittäminen jatkui. Julkinen talous pysyi lamanjäljiltä tiukkana kuitenkin pitkään. Työttömyyden miljardilaskua jouduttiin kompensoimaan tinkimällä muista sosiaalimenoista.

Kansainvälistyminen tuli vahvasti mukaan toimintaan, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuoden 1995 alussa. Vaikka sosiaalipolitiikka kuuluu pääosin jäsenvaltioiden toimivaltaan, jäsenyys on merkinnyt kansallisen ja EU-tason sosiaalipolitiikan yhteensovitusta.

Yhteiskunta ikääntyy

1990-luvulla alettiin varautua väestön ikääntymiseen ja vanhusväestön kasvuun. Väestön ikärakenteen muuttumisen myötä työikäisten määrä vähenee ja julkisen talouden menot kasvavat.

Ikääntymisen haasteisiin on varauduttu rakenteellisilla toimenpiteillä, jotta toimeentulo ja palvelut voitaisiin turvata kaikille myös ikääntyvässä yhteiskunnassa. Keskeisiksi tekijöiksi ovat nousseet korkea työllisyysaste, sosiaaliturvan rahoituksen kestävyys, terveet ja toimintakykyiset kansalaiset sekä vaikuttavat ja tehokkaat sosiaali- ja terveyspalvelut.

Merkittävä osa tulevista eläkemenoista on rahastoitu, ja 1990-luvulta alkaen on tehty useita eläkeuudistuksia. Vuonna 2005 astui voimaan suuri eläkeuudistus, jonka tavoitteena on työurien pidentäminen. Työssä jatkamista tuetaan työhyvinvoinnin ja työelämän kehittämisohjelmilla, jotka lisäävät työelämänvetovoimaa. Laajapohjainen Sata-komitea selvitti vuosina 2007-2009 sosiaaliturvaa ja linjasi toimeentuloturvaa koskevia uudistuksia.

Terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä painopistettä siirretään ongelmien hoidosta niiden ehkäisemiseen jo ennalta. Terveyden on oltava osa kaikkea yhteiskunnan päätöksentekoa.

Vuonna 2005 aloitettu kunta- ja palvelurakenneuudistus (Paras-hanke) koskee koko palvelujärjestelmää. Tavoitteena on luoda sosiaali- ja terveydenhuollolle yhtenäiset ja kestävät rakenteet.

Uudella terveydenhuoltolailla vahvistettiin perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteyttä. Myös sosiaalihuollon lainsäädäntö on uudistumassa perusteellisesti. Kaste-ohjelman kautta määriteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisen tavoitteet vuosille 2008-2011, ja ohjelmaa jatketaan vuosina 2011-2015.

Tavoitteena sosiaalisesti kestävä Suomi

Vuosikymmenien kehitystyön tuloksena Suomessa on laadukas ja perusrakenteeltaan toimiva sosiaaliturva. Olemme kärkisijoilla useissa hyvinvointia mittaavissa kansainvälisissä vertailuissa.

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ei kuitenkaan koskaan pääty. Maailmantalouden rakennemuutos, entistä avoimempi toimintaympäristö ja väestön ikääntyminen tuovat haasteita korkeatasoisen sosiaaliturvan ylläpitämiselle ja sosiaaliturvan rahoitukselle. Ne korostavat entisestään ennakoivan työn merkitystä.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on kasvattanut julkisen taloudenpaineita myös Suomessa. Talouden ja talouskasvun näkymien heikentyminen ja väestön ikääntyminen asettavat yhdessä tiukat puitteet sosiaalipolitiikalle.

Sosiaali- ja terveyspolitiikan uudessa strategiassa Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 on nostettu päätavoitteeksi sosiaalisesti kestävä yhteiskunta, jossa ihmisiä kohdellaan yhdenvertaisesti, varmistetaan kaikkien osallisuus, annetaan tarvittava turva ja palvelut sekä edistetään jokaisen terveyttä ja toimintakykyä. Hyvinvointiyhteiskunnan on oltava kestävällä pohjalla sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.

Tärkeät vuosikymmenet

  • Asetus senaatin uudelleenjärjestelystä annettiin 8.11.1917. Itsenäinen sosiaalitoimikunta perustettiin sosiaaliasioiden esittelyä varten.
  • 1920- ja 1930-luvuilla aloitettiin sosiaalivakuutusjärjestelmän kehittäminen. Sen suunnittelu oli alkanut jo 1880-luvulla.
  • Sotien jälkeinen aika alkoi myös sosiaaliministeriössä jälleenrakentamisella. Ministeriön toimenkuvaan kuului sodassa kärsineiden ja vammautuneiden auttaminen.
  • 1940-luvun lopulla käynnistettiin lapsilisäjärjestelmä.
  • 1950-luvulla, sotakorvausten jälkeen, alkoi hyvinvointivaltion rakentaminen. Silloin saivat alkunsa kansaneläkejärjestelmä ja sairaalalaitos.
  • 1960-luvun tärkeitä uudistuksia olivat työeläkejärjestelmän käynnistäminen ja sairausvakuutuslaki.
  • Vuonna 1968 ministeriön nimi vaihtui sosiaali- ja terveysministeriöksi, kun terveydenhuolto siirtyi sen hoidettavaksi.
  • 1970-luvulla sosiaali- ja terveysministeriö oli laajasti kehittämässä suomalaista hyvinvointivaltiota. Silloin käynnistettiin muun muassa lasten päivähoito ja kansanterveystyö.
  • 1980-luvun kasvun vuosina hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet laajenivat ja STM:n painoarvo valtiokonsernissa kasvoi.
  • 1990-lukua leimasi laman ja joukkotyöttömyyden seurausten hoito
  • 1995 Suomi liittyi Euroopan unioniin ja alkoi kansallisen ja EU-tason sosiaali- ja terveyspolitiikan yhteensovittaminen.
  • 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä varauduttiin väestörakenteen muutokseen uudistamalla sosiaaliturvaa ja palveluita. Terveydenhuollon hoitotakuu tuli voimaan, ja laajaa työeläkeuudistusta alettiin toteuttaa asteittain.
  • 2010-luvun alun tärkeimpiä hankkeita ovat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen sekä sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus. Uusi terveydenhuoltolaki ja takuueläke tulivat voimaan 2011.