FI SV

Tukea ja vinkkejä valtionavustusten hakemiseen

Kokeilujen rahoitushaku on päättynyt ja päätökset on tehty

Hankkeet arvioitiin ja rahoituspäätökset tehtiin syksyllä 2016. Avustusta myönnettiin kahdeksalle hankkeelle. Myös muutosagenttien valinnat on tehty.

Täydet ohjeet ja hakutiedot

Tutkimustietoa, linkkejä ja esimerkkejä sivulta Tietoa haun tueksi

 

Mistä kumppaneita kokeiluihin?

Kertokaa meille suunnitelmistanne. Jos annatte luvan, me julkaisemme tiedot näillä sivuilla. Toivomme, että tietojen avulla mahdollisimman moni löytää kokeiluunsa sopivan kumppanin.

IKIOMAT-verkkoklinikat

Järjestimme sarjan suoria lähetyksiä verkossa valtionavustusten hakemisen tueksi. Kysymyksiin olivat vastaamassa muun muassa johtaja, ohjausryhmän puheenjohtaja Päivi Voutilainen ja projektipäällikkö Anja Noro.

Verkkoklinikat

Infotilaisuuksien tallenteet ovat katsottavissa

STM järjesti rahoitushausta kaksi samansisältöistä tuki- ja verkostoitumisseminaaria toukokuussa Helsingissä.