Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO 2010–2015 loppuraportti
”Vahva pohja osallisuudelle ja yhdenvertaisuudelle” Suomen vammaispoliittinen ohjelma VAMPO 2010–2015 julkistettiin elokuussa 2010. Ohjelman lähtökohtana oli perus- ja ihmisoikeudet ja yhteiskunnan kehittäminen valtavirtaistamisen periaatteen mukaisesti. Ohjelmaan kirjattujen tavoitteiden taustalla olivat YK:n vammaisten oikeuksia koskeva yleissopimus ja Valtioneuvoston selonteko Suomen vammaispolitiikasta 2006. VAMPO-ohjelman tavoitteena oli siihen kirjattujen toimenpiteiden avulla turvata vammaisten henkilöiden oikeudenmukainen yhteiskunnallinen asema ja linjata kehityskulut, joilla tavoitellaan kestävää ja vastuullista vammaispolitiikkaa. Loppuraportissa tarkastellaan VAMPOon kirjattujen tavoitteiden toteutumista ohjelmakauden aikana. VAMPOn toimenpiteet muodostivat kunnianhimoisen kokonaisuuden, jossa kaikkia politiikan lohkoja on kehitetty vammaisten ihmisten oikeuksien, vapauksien ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien näkökulmasta. VAMPOn yhteensä 122 toimenpidettä oli jaettu 14 eri sisältöalueelle: itsenäinen elämä, yhteiskunnallinen osallisuus ja osallistuminen, rakennettu ympäristö, liikennepalvelut, koulutus ja opiskelu, työ, terveydenhuolto ja kuntoutus, sosiaaliturva, oikeusturva, turvallisuus ja koskemattomuus, kulttuuri- ja vapaa-aika, vammaisten henkilöiden kohtaama syrjintä, tietopohja, verotuen korvaaminen suoralla määrärahatuella sekä kansainvälinen toiminta. Raportin mukaan ohjelmakauden päätyttyä useimmat toimenpiteet ovat toteutuneen ohjelman mukaisesti. Tätä kautta on havaittavissa selkeä positiivinen kehitys, muiden muassa kulttuuri- ja liikuntapalveluiden, koulutuksen sekä kansainvälisen yhteistyön alueilla. VAMPOn kärjen muodostivat toimenpiteet, joilla pyrittiin varmistamaan seuraavia tavoitteita: 1. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen ratifioinnin edellyttämien säädösmuutosten valmistelu ja voimaansaattaminen, 2. vammaisten henkilöiden sosioekonomisen aseman parantaminen ja köyhyyden torjunta, 3. erityispalvelujen ja tukitoimien saatavuuden ja laadun varmistaminen maan eri puolilla, 4. yhteiskunnan esteettömyyden laaja-alainen vahvistaminen ja lisääminen, sekä 5. vammaistutkimuksen vahvistaminen, tietopohjan lisääminen sekä laadukkaiden ja monipuolisten menetelmien kehittäminen vammaispolitiikan toteuttamisen ja seurannan tueksi. VAMPOn aikana YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen ratifiointi eteni merkittävästi, mutta ei vielä toteutunut. Vammaisten henkilöiden sosioekonomisen aseman parantamisen ja köyhyyden torjunnan osalta vaikuttavin toimi oli vuonna 2011 voimaan tullut takuueläkelaki. Erityispalvelujen ja tukitoimien saatavuuden ja laadun varmistamiseksi tehtiin laajaa kehittämistyötä maan eri puolilla. Yhteiskunnan esteettömyyden laaja-alainen vahvistaminen ja lisääminen vaativat edelleen aktiivista otetta yhteiskunnan eri osa-alueilla. Vammaistutkimuksen vahvistamisen, tietopohjan lisäämisen sekä menetelmien kehittämisen osalta todetaan toimenpidekokonaisuuden laaja-alaisuus ja haastavuus. VAMPO on sille asetetun tavoitteen mukaisesti edistänyt vammaisasioiden valtavirtaistamista valtionhallinnossa. VAMPOn toimeenpanoon ja toimeenpanon seurantaan ovat osallistuneet eri ministeriöt omien vastuualueidensa mukaisesti. Vammaisjärjestöt ovat olleet vahvasti osallisina VAMPOn valmistelussa, toimeenpanossa ja seurannassa.