Sosiaali- ja terveysministeriön tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014
Sosiaali- ja terveysministeriöllä (STM) oli merkittävä rooli hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanossa, jossa keskeisiä olivat työurien pidentäminen ja palvelutuotannon tuottavuuden kohottaminen sekä kuntien tehtävien vähentämiseen tähtäävä lainsäädäntötyö. Kertomusvuoden lainsäädäntötyössä painottuivat sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevat laajat kokonaisuudet, joiden valmistelua leimasivat sektorien välinen ja parlamentaarinen yhteistyö. Hallituksen esitys sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaiksi annettiin eduskunnalle joulukuussa. Tavoitteena on turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa, vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluita ja saavuttaa merkittäviä julkisten menojen säästöjä. Monikanavaisen rahoituksen purkamisen vaihtoehtoja selvitettiin parlamentaarisessa työryhmässä. Ministeriössä aloitettiin myös kolmikantainen eläkeuudistuksen lainvalmistelu, jonka pohjana oli työmarkkinoiden keskusjärjestöjen syyskuussa solmima sopimus. Osana rakennepoliittista ohjelmaa tehostettiin useita toimia, joilla ehkäistään syrjäytymistä ja tuetaan työllistymistä.