Biopankkilainsäädännön ohjausryhmän väliraportti 2015
Biopankkilaki (688/2012) tuli voimaan 1.9.2013. Lain hyväksymisprosessissa eduskunta edel-lytti, että hallitus seuraa ja arvioi biopankkilainsäädännön toimivuutta ja ryhtyy tarvittaessa toi-menpiteisiin lainsäädännön tarkistamiseksi. Tätä varten sosiaali- ja terveysministeriö nimesi bio-pankkilainsäädännön ohjausryhmän, jonka toimikausi on vuoden 2017 loppuun. Ohjausryhmän väliraportti sisältää katsauksen toiminnan aloittamisesta, kansallisesta ja kansainvälisestä toimin-taympäristöstä sekä lainsäädännön muutostarpeista. Biopankin laillinen toiminta edellyttää, että valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta TUKIJA on arvioinut biopankin perustamisen edellytykset ja sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira toiminnan puitteiden lainmukaisuuden. Valvira ylläpitää rekiste-riä luvan saaneista biopankeista. Tätä kirjoitettaessa neljä biopankkia on merkitty rekisteriin ja viisi muuta hakemusta on toimitettu viranomaisten arvioitavaksi. Suomessa ennakoidaan vuo-den 2015 aikana olevan yliopistosairaaloiden, yliopistojen ja sairaanhoitopiirien yhdessä perustamia biopankkeja kahdeksan kappaletta, minkä lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on perustanut oman väestöpohjaisen biopankin. Tämän väliraportin tarkoitus on antaa monipuolinen kokonaiskuva käynnistyneestä biopankkitoiminnasta niin lainsäädännön, viranomaisten kuin biopankkien näkökulmasta. Väliraportti sisältää liitteen, johon on koottu tähän asti esiin nousseita säännösmuutostarpeita.