Suomesta terveysteknologian kärkimaa

Päivi Sillanaukee Julkaisupäivä 22.9.2016 9.38 Blogit STM

Terveysteknologiasta voi tulla Suomelle uusi kasvun moottori. Tekes ja IBM ovat juuri solmineet yhteistyösopimuksen digitaalisen terveydenhoidon ekosysteemin kehittämisestä Suomessa. IBM perustaa Suomeen osaamis- ja innovaatiokeskuksia. Ne kehittävät uudenlaisia palveluja ja digitaalisia ratkaisuja terveydenhuoltoon.

IBM:n ekosysteemi pohjautuu tekoälyyn. Sitä voidaan soveltaa moneen, vaikkapa kuvantamiseen, syöpätautien diagnosointiin ja täsmähoitojen kehittämiseen.

Tekoälyn hyödyntäminen tuo lääkäreiden kliiniseen päätöksentekoon uuden ulottuvuuden.

IBM on maailmanlaajuisestikin yksi tekoälyn hyödyntämisen edelläkävijöistä.Isoja datamassoja louhivaa, älykkäästi toimivaa IBM Watsonia käytetään terveydenhuollossa diagnosoinnin ja hoitopäätösten tukena. Suomessa esimerkiksi HUS hyödyntää Watsonia muun muassa keskosten vakavien infektioiden ennakoinnissa.

Keski-Suomessa on käynnistymässä monen terveyden- ja hyvinvointialan toimijan ja yliopiston voimin IBM:n osaamista hyödyntävä hanke.

Myös useat suomalaiset terveys- ja hyvinvointialan yritykset ovat ottamassa IBM Watsonia käyttöönsä.

Ensimmäinen kansallinen kuvantamisen osaamiskeskus Yhdysvaltojen ulkopuolella on osoitus siitä, että Suomessa on maailman eturivin osaamista terveydenhoidossa ja terveysteknologiassa.

IBM:n suunnittelemat keskukset työllistävät suomalaisia huippuosaajia. Keskuksiin syntyy lähivuosina noin 150 uutta työpaikkaa digiosaajille, terveysalalle ja tutkimukseen. Keskukset lisäävät myös suomalaisten yritysten kasvun mahdollisuuksia. Tekes on varannut IBM:n ympärille syntyvien yritysten tukemiseen 200 miljoonaa euroa seuraavien viiden vuoden ajaksi.

Yhteistyö avaa suomalaisille pk-yrityksille kanavia kansainvälisille markkinoille.

Se vahvistaa suomalaista digitaalisen terveydenhoidon ekosysteemiä ja Suomen asemaa digitaalisen terveydenhoidon edelläkävijänä. Parhaimmillaan yhteistyö parantaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä ja lisää ulkomaisten investoijien kiinnostusta Suomea kohtaan.

Sopimus on järjestelmällisen vaikuttamisen tulos. Tällä rintamalla meidän kannattaa ehdottomasti jatkaa.

Meillä on kaikki edellytykset nostaa Suomi terveysteknologian kärkimaaksi.

Samalla annamme potkua laahaavaan talouskasvuun, lisäämme työtilaisuuksia, parannamme potilaiden hoitoa ja kasvatamme ihmisten kaikenpuolista hyvinvointia.

Päivi Sillanaukee

kansliapäällikkö

Aiheesta lisää

STM, TEM ja OKM vauhdittavat terveysalan kasvua yhdessä toimeenpanemalla terveysalan kasvustrategiaa

STMn  SOTE-tieto hyötykäyttöön strategian toimeenpano vauhdittaa digitalisaatiota ja tiedon hyödyntämistä

STM kehittää sote-tietojen tietoturvallista hyödyntämistä, lakiluonnos lausunnolla

 

Selaa blogin artikkeleita