Blogit

Mistä on hyvät johtajat tehty?

Julkaisupäivä 16.3.2016 13.14 Blogit

Olen pohtinut viimeaikaisen keskustelunkin kirvoittamana, mistä mahtaa hyvä johtaja olla tehty. En ymmärrä lainkaan keskustelua ajokoiramallisesta johtamisesta. Omasta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan on jokaisen johtajan tarpeellista huolehtia. Sillä, miten muita ihmisiä kohtelee, on kuitenkin isompi merkitys työssä jaksamiselle, työmotivaatiolle ja yrityksen- sekä kansantaloudelle.

Pitäisikö johtajan asettua yhteen muottiin? Olemme erilaisia, ja niin on hyvä. Erilaiset johtajat voivat menestyä, kun he käyttävät omia vahvuuksiaan ja osaavat rakentaa työyhteisössään mahdollisuuksia onnistua.

Johtamistakin pitää räätälöidä. Eri ihmiset odottavat johtajaltaan kovin erilaisia asioita ja erilaista tukea ja sparrausta. Itse nostan tasapuolisuuden, oikeudenmukaisuuden, kyvyn nähdä mahdollisuuksia sekä valmentavan johtamisen työkalupakin päällimmäisiksi.

Pidän johtajan tärkeimpinä ominaisuuksina kykyä keskustella, kuunnella ja hakea ratkaisuja yhdessä toinen toistaan arvostavassa hengessä. Se on tie innostukseen ja tekemiseen, ja sitä kautta päästään vaikuttavaan toimintaan ja hyviin tuloksiin vaikeinakin aikoina. Johtajan on kyettävä myös katsomaan tulevaisuuteen ja ennakoimaan sen tuomia muutoksia, jotta niihin voidaan varautua yhdessä.

Vast’ikään työelämään tulleet ja vallankin sinne vasta tulossa olevat odottavat johtamiselta aivan eri asioita kuin aiemmat sukupolvet.

Niin kutsutut pehmeät keinot ovatkin kovaa valuutta uudenlaisissa työyhteisöissä, joissa pidetään tärkeänä mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhön, itsenäisyyttä, palautetta ja kannustamista, matalia hierarkioita ja vaikkapa etätyömahdollisuuksia ja muita joustavia tapoja tehdä työtä.

Suomalaista työelämää on kehitetty monella erilaisella ohjelmalla. On ollut mm. Ikäohjelma, Veto-ohjelma, Noste ja Kesto. Työelämä on ottanut aimo askeleen kohti parempaa, mutta vieläkin siinä on tehtävää.

Suomalainen työelämä ei kaipaa yhtään hankalaa pomoa tai työkaveria. Hyvä johtaminen ja kannustava ilmapiiri ovat merkittäviä jo nyt työpaikan valinnassa. Kilpailu hyvistä työntekijöistä kiristyy tulevina vuosikymmeninä, ja tähänkin meidän on johtamisessa varauduttava.

Voimme kaikki vaikuttaa siihen, miten työyhteisömme voi, mitä se saa aikaan ja millaisia vetovoimatekijöitä sillä on tarjota työntekijöilleen. Johtaja ei tietenkään voi laistaa omaa erityistä vastuutaan, mutta hän ei ole johtamistyössään yksin. Joku on sanonut viisaasti, että johtajuus on kollektiivinen ominaisuus. Se kuuluu meille kaikille.

Yksi ainakin on varmaa. Johtaminen muuttuu ja sen on muututtava, kun yhteiskunta, arvot, arvostukset ja odotukset muuttuvat ja työtä tehdään aivan eri lähtökohdista kuin nyt.

Päivi Sillanaukee

kansliapäällikkö

Keskustele aiheesta Twitterissä aihetunnisteella #hyväjohtaja.