FI SV

Toimeentulotuki 1.1.2015 lukien

28.11.2014 14.55
Tiedote N5-65419

Kuntien toimeentulotukiasioita hoitaville toimielimille

HUOM! Tämä on korjattu versio. Verkkosivuilla oleva kuntainfon teksti on päivitetty 28.11. klo 16.30. Teksti vastaa kunnille 27.11.2014 lähetettyä kuntainfoa.

1. Toimeentulotuen perusosien määrät

Toimeentulotuen perusosia korotetaan 1.1.2015.

Toimeentulotukilain mukaan toimeentulotuen perusosan määrä on sidottu kansaneläkeindeksin kehitykseen (9 a §). Hallituksen keväällä tekemän kehyspäätöksen mukaisesti työeläke- ja kansaneläkeindekseihin tehdään 0,4 prosentin tarkistus vuoden 2015 alusta. Kansaneläkeindeksin pisteluvuksi vuodelle 2015 on vahvistettu 1637. Toimeentulotuen perusosa on sidottu kansaneläkeindeksiin, mutta toimeentulotuki nousee kuitenkin ensi vuonna täysimääräisesti (1,1 prosenttia). Toimeentulotukilain 9 §:n muuttamisesta annettu laki (868/2014, voimaan 1.1.2015) säätää yksin asuvan henkilön perusosan suuruudeksi kuukautta kohti 447,24 euroa (vuoden 2011 kansaneläkeindeksin tasossa).

Kaikissa kunnissa sovelletaan samoja toimeentulotuen perusosien euromääriä. Yksin asuvan henkilön perusosan määrä on 485,50 euroa kuukaudessa 1.1.2015 lähtien. Yksinhuoltajalle korotettuna maksettavan perusosan määrä on 534,05 euroa. Perusosien määrät eri perheenjäsenten osalta on esitetty ohessa.

Sosiaali- ja terveysministeriön käyttämät perusosien laskentaperiaatteet on esitelty STM Kuntainfossa 8/2013 (26.11.2013). Linkki kuntainfoon

Toimeentulotuen perusosien määrät 1.1.2015 lähtien
Kansaneläkeindeksi 1637, perusosan suuruus yksin asuvalla henkilöllä on 447,24 euroa vuoden 2011 kansaneläkeindeksin tasossa (pisteluku 1508)

2. Alennettu perusosa

Lain 2 a §:ssä säädetään velvollisuudesta ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Jos toimeentulotuen hakija ei ilmoittaudu työvoimatoimistoon työnhakijaksi, toimeentulotuen perusosan suuruutta voidaan alentaa hänen osaltaan siten kuin toimeentulotukilain 10 §:ssä säädetään. Kyseinen lainkohta sisältää myös seuraukset siitä, että henkilö ilman perusteltua syytä kieltäytyy hänelle tarjotusta työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä tai muista pykälässä säädetyistä toimenpiteistä, ja tämä on aiheuttanut toimeentulotuen tarpeen. Sosiaali- ja terveysministeriö on tiedottanut aiheesta Kuntainfossa 2/ 2014 (4.7.2014).

Toimeentulotukilain mekaanisen soveltamisen välttämiseksi sosiaali- ja terveysministeriö ei julkaise alennettujen perusosien euromääriä.

Kuntainfot ovat luettavissa ministeriön verkkosivustolta.

3. Toimeentulotuen etuoikeutettu ansiotulo on muutettu pysyväksi ja tulonsaajakohtaiseksi

Toimeentulotukilain 11 §:ään tehdyn muutoksen (940/2014, voimaan 1.1.2015) johdosta tukea saavien on myös jatkossa mahdollista hankkia pieni määrä ansiotuloja ilman, että tulot leikkaavat tuen määrää. Muutoksen tavoitteena on parantaa toimeentulotukea saavien työssäkäyvien asemaa sekä tehdä pienten ansiotulojen hankinnasta entistä mielekkäämpää. Etuoikeutettua ansiotuloa voi olla jatkossakin vähintään 20 prosenttia saadusta ansiotulosta. Mainittu 20 prosentin vähennys on vähimmäisarvo. Hallituksen esityksessä todetaan, että harkinnan mukaan tulojen vähäisyyden vuoksi tai muusta erityisestä syystä säännöksen perusteella voidaan käyttää suurempaakin vähennysprosenttia. Sen sijaan euromääräinen 150 euroa kuukaudessa on vähennyksen enimmäismäärä.

Jatkossa ansiotulovähennys on tulonsaajakohtainen eikä kotitalouskohtainen, kuten nykyisin.

Etuoikeutettua ansiotuloa koskeva säännös on ollut voimassa määräaikaisena vuodesta 2002 alkaen, ja menettelyä on jatkettu neljästi. Tammikuun 1. päivänä voimaan tulevan lainmuutoksen myötä etuoikeutetun ansiotulon menettely on pysyvä osa toimeentulotukea.

Lisätietoja

ylitarkastaja Jaakko Ellisaari, p. 02951 63305
jaakko.ellisaari(at)stm.fi

asuntoneuvos Raimo Kärkkäinen, p. 02951 63302
raimo.karkkainen(at)stm.fi

Kuntainfo