FI SV

Sosiaaliturvan ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnat yhdistetään

Sosiaali- ja terveysministeriö 8.6.2017 13.35
Tiedote 88/2017
Sosiaaliturvan ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnat yhdistetään

Hallitus esittää, että työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta yhdistettäisiin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan. Muutoksenhakulautakunnan uudeksi nimeksi tulisi sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta. Lautakunnassa työskentelisi noin sata henkilöä.

Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle torstaina 8. kesäkuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1. tammikuuta 2018.

Sosiaaliturvan ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntien yhdistymisen tavoitteena on muun muassa pitää valitusten käsittelyajat kohtuullisina. Muutoksenhakulautakunnat eivät voi omin toimin vaikuttaa valitusten määriin, mutta tästä huolimatta valitusten käsittelyajat on pidettävä kohtuullisena, jotta kansalaisten oikeusturva toteutuu. Lautakunnille tehtyjen valitusten määrä on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa. Vuonna 2012 sosiaaliturvan muutoksenhakulautakuntaan tuli 21 178 valitusta, kun vuonna 2016 määrä oli jo 27 451. Vuonna 2012 työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan tehtiin 9 286 valitusta ja vuonna 2016 vastaava luku oli 12 224. Valitusten käsittelyajat ovat myös pidentyneet, vaikka ne tällä hetkellä ovat vielä kohtuulliset. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa valituksen keskimääräinen käsittelyaika on 9,7 kuukautta ja sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa 7,5 kuukautta.

Yhdistyneistä lautakunnista voitaisiin muodostaa itsenäinen kirjanpitoyksikkö. Lisäksi päästäisiin päällekkäisistä hallinnollisista tehtävistä ja hankinnoista. Kasvaneiden valitusmäärien vuoksi lautakuntien yhdistämisestä ei ehkä tulisi säästöä kokonaiskustannuksiin, mutta kustannusten nousua saataisiin hillittyä.

Kaikkia muutoksenhakulautakuntia koskevia muutoksia

Hallitus esittää myös muutoksenhakulautakuntien jäsenten kelpoisuusvaatimuksien yhtenäistämistä. Hallitus ehdottaa, että muutoksenhakulautakuntien jäsenten eroamisikä nostettaisiin 70 ikävuoteen. Muutoksen taustalla on vuoden 2017 alussa voimaan tullut eläkeuudistus, jossa työeläkejärjestelmän eläkeikiä nostetaan asteittain kahdella vuodella. Lisäksi toimeentuloturvan muutoksenhakulautakunnan jäsenten kelpoisuusedellytyksiä yhtenäistettäisiin niin, että kaikkien jäsenten tulisi olla perehtyneitä sosiaalivakuutusasioihin.

Toimeentuloturvan muutoksenhakulautakuntia on nykyään neljä

Ensimmäisenä muutoksenhakuasteena sosiaalivakuutuksen toimeentuloturvaa koskevissa asioissa toimivat työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta, tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta ja työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta.

Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta käsittelee työeläketurvaa koskevia asioita. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta käsittelee lakisääteisen tapaturmavakuutuksen piiriin kuuluvia asioita, jotka koskevat työtapaturmia, ammattitauteja, maatalousyrittäjien työvahinkoja sekä varusmiesten sotilastapaturmia ja palvelussairauksia. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta käsittelee Kansaneläkelaitoksen eli Kelan päätöksiä. Näitä ovat mm. työkyvyttömyyseläke, asumistuki, äitiys- ja vanhempainraha, kuntoutusasiat ja eläketuki. Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta käsittelee työttömyysturvaa koskevia valituksia.

Lisätietoja:

hallitusneuvos Erik Strömberg p. 02951 63190, etunimi.sukunimi@stm.fi