FI SV

Naisten koulutustason nousu ei automaattisesti pienennä palkkaeroja

Sosiaali- ja terveysministeriö 15.6.2017 9.00
Tiedote 89
Naisten koulutustason nousu ei automaattisesti pienennä palkkaeroja

Ammattirakenteen muutos on selvästi pienentänyt naisten ja miesten välisiä palkkaeroja erityisesti valtiolla. Kunta-alalla vaikutukset jäivät huomattavasti pienemmiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön uuden tutkimuksen mukaan ammatit jakautuvat kuitenkin edelleen voimakkaasti naisten ja miesten ammatteihin sekä kunnissa että valtiolla. Ammattien eriytyminen on keskeinen sukupuolten palkkaeroa ylläpitävä tekijä molemmilla sektoreilla.

Sosiaali- ja terveysministeriön tutkimuksessa tarkastellaan vuosia 1995–2013 ja sitä, miten ammattirakenne on muuttunut julkisella sektorilla ja missä määrin miesten ja naisten sijoittuminen eri ammatteihin vaikuttaa sukupuolten väliseen palkkaeroon. Laajoihin tilastoaineistoihin perustuva tutkimus on osa samapalkkaisuusohjelmaa. Tutkimuksen toteutti Tilastokeskus.

Tarkastelujakson aikana henkilöstön keski-ikä ja koulutustaso nousivat sekä kunnissa että valtiolla. Molemmilla sektoreilla naisten koulutustaso nousi selvästi miesten koulutustasoa enemmän. Kuitenkin vain valtiolla koulutustason nousuun yhdistyi myös naisten eteneminen parempipalkkaisiin ammatteihin. Tutkimuksessa määritettiin yhteensä 20 naisten ja miesten sukupuolten palkkaeron kannalta keskeisintä ammattia kunnissa ja valtiolla.

Kuntasektorilla muutokset palkkaeroissa jäivät pieniksi. Vuosina 1995–2013 ero tuntipalkassa pysyi ennallaan, samalla kun ero kuukausipalkassa pieneni yhdellä prosenttiyksiköllä. Naisten säännöllisen kuukausityöajan nousu pienensi eroa kuukausipalkassa 1,5 prosenttiyksikköä.

Valtiosektorilla muutokset sekä palkkaerossa että ammattirakenteessa olivat huomattavia.  Ero miesten ja naisten tuntipalkassa pieneni 8,5 ja ero kuukausipalkassa pieneni 7,5 prosenttiyksikköä. Ammatillinen eriytyminen väheni, mikä kavensi palkkaeroa valtiolla yli kuudella prosenttiyksiköllä.

Ammattirakenteen muutos ja koulutustason nousu eivät automaattisesti pienennä sukupuolten palkkaeroja. Naisten ja miesten välinen palkkaero on Suomessa keskeinen sukupuolten tasa-arvoon liittyvä epäkohta. Siksi naisten työuran ja naisten ammatillisen aseman parantaminen vaatii jatkossakin tuntuvia ponnisteluja. Sukupuolten palkkaeron kaventaminen on hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteinen tavoite. Tähän pyritään samapalkkaisuusohjelmalla, jota on toteutettu vuodesta 2006 lähtien. 

Lisätietoja:

erikoistutkija Pekka Laine, Tilastokeskus, p. 09 1734 3493
projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen, sosiaali- ja terveysministeriö, p. 02951 63230