FI SV

Hallitus selkiyttää turvakotipalvelujen rahoitusta

Sosiaali- ja terveysministeriö 26.10.2017 13.49
Tiedote 147/2017

Hallitus haluaa selkiyttää turvakotipalvelujen rahoitusta koskevia periaatteita ja esittää turvakotilakiin muutoksia vuoden 2019 alusta lukien. Jatkossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tekisi päätökset turvakotipalvelujen palveluntuottajien valinnasta, mutta ei enää turvakotipalvelun tuottamista koskevia sopimuksia palveluntuottajien kanssa. THL maksaisi turvakotipalvelun tuottajien korvaukset soveltamalla valtionavustuslakia. Erityisistä korvauksen jakoperusteista luovuttaisiin. Lakimuutokset helpottaisivat ja vähentäisivät THL:n hallinnollista työtä ja vapauttaisivat voimavaroja turvakotitoiminnan ohjaukseen.

Turvakotilaki tuli voimaan vuoden 2015 alusta, jolloin turvakotipalvelujen rahoitus siirrettiin valtion vastuulle. Tätä ennen turvakotipalvelujen rahoitus- ja järjestämisvastuu kuuluivat silloisen sosiaalihuoltolain mukaisesti kuntien vastuulle. Nyt esitetyt lakimuutokset perustuvat turvakotilain arviointiryhmän esiin tuomiin muutostarpeisiin.

Valtion rahoitus turvakodeille kasvaa

Julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2016—2019 on todettu, että turvakotitoiminnan menoihin varattu valtion rahoitus kasvaa kehyskaudella aiempien kehyspäätösten mukaisesti vuosittain 2 miljoonalla eurolla 17,55 miljoonaan euroon. Lisäksi hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa 2017 päätettiin, että turvakotipaikkojen saatavuutta ja kattavuutta parannetaan 2 miljoonan euron tasokorotuksella vuodesta 2018 alkaen. Aiemmin päätetyt korotukset huomioon ottaen turvakodeille tarkoitetut määrärahat noussevat 19,55 miljoonaan euroon vuonna 2019.

Turvakotipalvelut on tarkoitettu henkilöille ja heidän mukanaan oleville alaikäisille lapsille, jotka kokevat lähisuhdeväkivaltaa tai elävät sen uhan alla. Tavoitteena on katkaista lähisuhdeväkivallan kierre. Vuonna 2017 Suomessa on 23 valtion rahoittamaa turvakotia ja niissä yhteensä 143 perhepaikkaa eli paikkaa aikuiselle ja tämän mukana oleville alaikäisille lapsille. Turvakotien ja perhepaikkojen määrä on kasvanut selvästi vuodesta 2015, jolloin turvakotien rahoitus siirtyi valtion vastuulle: vuoden 2015 lopussa turvakoteja oli 19 ja perhepaikkoja 114.

Lisätietoja

Lakimies Laura Terho, STM, p. 02951 63550